Posted on

Perniökulttuuri-säätiö jakoi tänäkin keväänä Perniöstä ja sen historiasta kiinnostuneelle Perniön lukion uudelle ylioppilaalle 200 euron stipendin. Stipendinsaajan valitsivat koulun opettajat. Stipendin sai Ullariikka Eriksson.

Onnittelemme uutta ylioppilasta ja toivotamme menestystä elämässä.

Posted on

Näyttelyt ovat avoinna 17.7. alkaen Laurin Markkinoihin 4.8.2019 asti.

Ruukinpatruunasta kirjailijaksi?

Posted on

Antero Peijonen

Hyvin erikoinen yhdistelmä –raakaa rautaa ja kaunokirjallisuutta samassa ”paketissa”. Näin kuitenkin oli Perniössä 1800-luvulla.

Italialaislähtöinen Pinellon suku ilmestyy aikakirjoihin jo 1150-luvulla -samoihin aikoihin, kun täällä Pohjolassa tehtiin ristiretkiä ”itäiseen maahan”. Suvun juurissa oli ruhtinaita, sekä senaatin ja armeijan korkeita upseereita.

Tulevan ruukinomistajan isänisä toimi sotalaivan komentajana, mutta menehtyi taisteluissa laivan räjähdyksen myötä. Komentajalta jäi kuitenkin eloon poika Giovanni Babtista. Hän päätti lähteä tutustumaan ja oppimaan Euroopan sivistystä, mutta hänen laivansa haaksirikkoutui Norjassa. Mies kuitenkin pelastautui, oleskeli ensin Norjassa ja kiersi myöhemmin keski-Eurooppaa. Lopulta hän asettui Ruotsiin ja ryhtyi ratsumieheksi. Siten hän taisteli 1700-luvulla eri puolilla, jääden vangiksi. Lopulta hän pääsi v. 1715 pakenemaan Tobolskista ja palasi takaisin Ruotsiin. Mies oli vaihtanut uskontoaan ja isänmaataan, menettäen kaiken omaisuutensa Genovassa!

Giovanni Babtistan poika Dominicus Julius oli syntynyt v. 1738. Hän valitsi myös merisotilaan ammatin. Mies avioitui Sofia Brunecronan kanssa ja parille syntyi kymmenen lasta, joista aikuisiksi eli vain yksi tytär ja sitten poika, 17.8. 1802 syntynyt Nils Henric.

 

 Lahjakas Nils

Nils-poika oli tosiaan lahjakas. Jo 15-vuotiaana hänestä tuli ylioppilas ja viisi vuotta myöhemmin hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon. Vielä samana vuonna 1823 hänet promovoitiin tohtoriksi. Kului vain kolme vuotta, kun Nils oli suorittanut lainopillisen vuoritutkinnon!

Seuraavana vuonna hän osti Joseph Bremer nuoremmalta Kirjakkalan ruukin, tavoitteenaan rauta-tehtailijan ammatti. Sitten tapahtui täyskäännös -syynä Turun palo. Nils menetti kaupungin-talonsa, hän luopui maatilastaan ja ruukistaan, muuttaen Turkuun.

Vähitellen kirjoittamisesta tulikin hänen elämäntehtävänsä. Hän toimi sittemmin myös Keisa-rillisen Suomen Talousseuran sihteerinä.

Ensimmäinen suurempi kirjoittajantehtävä oli Åbo Tidningar -lehden päätoimittajuus vv. 1836–47 ja 1853–56. Tässä välissä hän julkaisi omaa lehteään Tidning för Landbrukare v. 1849.

Jo vuonna 1839 aloitti toimintansa Turun ruotsalainen teatteri, johon Nils Pinellolla oli myös mer-kittävä vaikutus. Miehestä tuli kirjailija, kirjoittaja. Hän aloitti kolmella näytelmällä: En Nylands dragon, Sommarnatten ja Vaasan poikia (suomennettuna). Hän myös näytteli ja ohjasi itse. Lopulta hänestä tuli merkittävä henkilö kirjoittamistyönsä ansiosta, saaden huomionosoituksia ja ter-veytensä heikentyessä hänelle myönnettiin poikkeuksellisesti valtion myöntämä eläke.

Vuoden 1866 jälkeen Nils Pinello julkaisi viiden kirjan sarjan ”Små berättelser och tidsbilder”, tekijänimellä ”Kapten Puff”. Edellä mainittujen lisäksi Nilsillä oli muutakin tuotantoa.

 

Nils Pinello vaikuttaa edelleen

Vain kirjallisuudesta syvemmin kiinnostuneet tietävät Nils Pinellon. Kuitenkin miestä on kutsuttu Suomen ensimmäiseksi ammattikirjailijaksi! Epäsuorasti Pinello elää vielä tänä päivänäkin Turun arkipäivässä. Tuomiokirkon kupeessa, Aurajoen rannalla toimii edelleen Ravintola Pinella. Sen perustamiseen Nils sai luvan maistraatilta vuonna 1848. Harvemmin kahvila(ravintolaa) oivalletaan yhdistää perniöläisen ruukin omistajaan, josta sittemmin tuli aikansa hyvin tunnettu kirjailija. Tosin hänen puolisonsa Riikassa syntynyt Anna Schmidt osasi keittiötaidot, joten oli lupa ajatella, että myös silloinen kahvilakin menestyisi.

Nils Henric Pinello kuoli 9.9. 1879 syntymäkaupungissaan Turussa, saaden elää rikkaan elämän, rikastuttaen myös omalla tavallaan edelleen tämän päivän Turkua.

 

Lähde: Bibliophilos 3/2001 (Leo Suomela)

Kaappaus Perniössä 276 vuotta sitten

Posted on

Lasse Ristikartano

 

Perniö ei ollut eturintamassa Ruotsin ja Venäjän välisissä 1700-luvun kolmessa sodassa. Vaikutukset ulottuivat tännekin.

Isonvihan 1713-1721 venäläiset harrastivat täällä niin kuin muuallakin tuhotöitä. Esimerkiksi Perniön joessa ollut, parikymmentä vuotta toiminut kankirautapaja eli rautaruukki Hamarinkoskessa hävitettiin 1713 ja saman tien poltettiin koko Pohjankylä. Sen seurauksena rautaruukkitoimilupa siirrettiin Hummeldaliin eli nykyisin tutummin Matildedaliin. Olisikohan Matildedal yhtä tunnettu hipsteripaikka ilman tätä hävitystä ja siirtoa?

Isonvihaa 30 vuotta myöhemmin venäläiset valloittivat jälleen Suomen mutta nyt miehittäjä sovelsi paljon hellämielisempää vallan pitoa. Jotain kuitenkin sattui, vaikka tällä kertaa ilman paikallisten osallisuutta. Tätä tämä juttu käsittelee.

Kolmas 1700 luvun sota tunnetaan Kustaan sotana. Sen eräänä seurauksena oli Anjalan liitto ja eversti J. H. Hästeskon osallisuuden palkitseminen mestaamalla.

Pikku viha

Vuonna 1741 Ruotsin ”Hattujen hallitus” julisti sodan Venäjälle tavoitteena saada takaisin Iso vihan menetykset. Into oli harkintaa suurempi ja taisteluiden käynnistyttyä seuraavan vuonna seurauksena oli nöyryyttävä tappio.

Ruotsissa sotajoukot koostuivat ruotumiehistä, jotka olivat rauhan aikana torpissaan ympäri maata. Rannikolla ja saaristossa oli ns. laivamiespitäjiä, joista sotamiesten sijaan otettiin laivamiehiä matruuseiksi Ruotsin laivastoon. Päinvastoin kuin hallituksella ei laivamiehillä ollut sotaintoa vaan vastentahtoisuutta.

Ruotsalaiset joukot antautuivat Helsingissä v. 1742. Manner-Suomi jäi venäläisten haltuun mutta sääoloista johtuen saaristossa tilanne jäi avoimeksi. Talvi ehti ensin. Kumpikin osapuoli valmistautui talven aikana tulevaan purjehduskauteen ja taisteluiden jatkamiseen. Merisodankäynnin eräs kriittinen tekijä olivat merimiehet. He asuivat ympäri saaristoa torpissaan kuten muutkin sotilaat.

Ruotsalaiset pestasivat Ahvenanmaan ja ulkosaariston laivamiehiä ja venäläiset sisäsaaristosta. Perniön pappilan kahakka koski näiden venäläisten pestaamien miesten kaappaamista. Se olisi nopein tapa lisätä Ruotsin laivamiehiä. Päätös kaappaamisesta oli tehty huhtikuun puolivälin jälkeen 1743 Tukholmassa. Sopiva tilaisuus tarjoutui, kun jääpeite salli purjehtimisen lähelle rannikkoa ja venäläiset kuljettivat pestaamiaan miehiä Turusta Helsinkiin. Yksi kuljetus oli jo tehty ja sen miehet päätyneet Tallinnaan venäläisille laivoille.

Nyt ruotsalaiset olivat valppaana. Luutnantti Gyllenkrookin johtama komennuskunta rantautui yöllä 5.5.1743 Laukanlahdelle ja eteni pimeässä kirkonkylään. Aamuyöllä he hyökkäsivät. Ammunta oli sivullisten mukaan kiivasta. Kuitenkin vain venäläisten rahakassaa vartioitunut mies sai surmansa. Tusina venäläistä johtajineen jäi vangiksi mutta erillisessä mökissä majoittuneet pääsivät pakoon ja juoksivat aina Halikkoon asti, jossa oli venäläinen vartiosto.

Gyllenkrook joukkoineen ja saaliineen vetäytyi viivytyksettä laivoilleen ja veneilleen.
Tarkkaa tietoa kaapattujen laivamiesten määrästä ei ole mutta arvio on noin 80.

Rangaistus kaappauksesta tuli nopeasti – Perniölle. Venäläinen sotaväki ryösti Perniön kirkon, tyhjensi kuorissa olleen rahakirstun, vei messinkisen kynttiläkruunun, alttarivaatteet, komean tuntilasin, kolme haavia ja muita esineitä. Pappilan ikkunat rikottiin ja muitakin rakennuksia vaurioitui. Sotaväki vei mukaansa viljaa ottamillaan härillä. Pappilan lähellä asuvia vangittiin ja vietiin kuulusteluun Turkuun.

Jo parin päivän päästä venäläisten Turkuun asettama maaherra Carpenhausen lähetti Pietariin tutkimustuloksen, joka puhdisti perniöläiset epäilyksistä. Heidän ei voitu osoittaa auttaneen ruotsalaisia. Tutkimus käskettiin tehdä uudestaan!

Seuraava laivamiesten kuljetus oli juhannuksen jälkeen mutta se sai tapahtua ilman häirintää.

 

Lähteet:
Salonen-Salmo, M A Knaapinen: Perniön pitäjä, Turku 1930
Ohto Manninen: Perniön pappilan kahakka – kilpailu suomalaisista laivamiehistä 1743, Sotilasaikakausilehti 5/2012