Toimintasuunnitelma 2016

Perniön kotiseutuyhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2016

Johtokunta

Puheenjohtaja Antero Peijonen, varapuheenjohtaja Heikki Karhumäki, sihteeri Paavo Heinonen, rahastonhoitaja Sirpa Lindholm, jäsenet Kirsti Leikkonen, Ritva Piironen ja Aimo Niemi.

Erovuorossa olleet Paavo Heinosen, Kirsti Leikkosen ja Heikki Karhumäen vuosikokous valitsi yksimielisesti uudelleen.

Yleistä

Toimintavuosi 2016 sujui pääosin vakiintunein muodoin. Talvi- ja kevätkuukausia hallitsi arkistotyö. Kotiseutuarkiston järjestäminen alkoi toden teolla.

Talous ja jäsenistö

Yhdistyksen talousarvio vuodelle 2016 lupasi reilua alijäämää, mutta julkaisujen tuotot sekä arkistoon suunniteltujen konehankintojen siirtyminen vuoteen 2017 aiheuttivat sen, että toteutunut budjetti olikin hiukan ylijäämäinen. Jäseniä yhdistyksessä oli vuodenvaihteessa 176. Fb-ryhmä ”Perniötä kuvin ja muistoin” on tuonut runsaasti seuraajia, keskustelijoita ja jäseniäkin.

Toiminta

Heti tammikuun alussa, tarkemmin 5.1. alkoi työ arkistossa. FM Katja Pohtola sekä avustajana sihteeri Paavo Heinonen ryhtyivät seulomaan materiaalia. Jätekuormia kantoivat ulos Antero ja Seija Peijonen. Koko kevättalvi ja kevät lähes viikoittain tehty työ sai aikaan jonkinlaista järjestystä arkistoon. Yhdistys hankki sinne myös laatikkopöydänkarttojen ja piirustusten säilyttämistä varten. Tehtiin myös kaksi hankintamatkaa Lohjalle Kovak Oy:n kotelotehtaaseen, josta hankittiin arkistokelpoisia säilytyskoteloita ja hapotonta paperia.

Kesällä arkistossa työskenteli työllistettynä LOP:n Kesäduuni 2016-tuen kautta Anette Ahlqvist, joka museolla tehdyn työn lisäksi lajitteli valokuvia sekä järjesti Alexander Grönbergin aineistoa. Arkistoon siirrettiin myös SAMU:n Perniön museon valokuvakokoelma, joka oli ollut museolla kylmässä sivurakennuksessa.

Vappuaamu museonmäellä vietettiin vaihteeksi lämpimässä, aurinkoisessa säässä. Puhujana oli Anna-Kaisa Siltanen, kuorot lauloivat, harmonikat soivat MuM Pekka Laakson johdolla ja Punaisen Ristin Perniön osaston aktiivit myi kahvia, erinomaisia voileipiä ja munkkeja.

Laurin markkinoille yhdistys järjesti valokuvanäyttelyn vuoden 1966 suurtulvasta. Postikortti esitti tulvanäkymää Kisakallion kohdalta. Myynnissä oli entiseen tapaan kirjallisuutta, uutuutena Perniö-aiheinen värityskirja opiskelija Lotta Hiihtolan piirtämin kuvin.

Otso Lapilan työryhmä kunnosti polun museolta Bremerin vieraskirjalle, jonka yhdistysosin kustansi.

Eloretki muhal suuntautui Sammatin tienoille. Oppaana oli Jarmo Kuningas.

Yhdistyksen kustantamana ilmestyi jälleen kotiseutuaiheinen kirja: emeritustoimittaja Kauko Mäntylän toimittama ja kirjoittama Tuohitun Tahti ilmestyi lokakuun alussa ja sai ihan mukavan menekin.

Vuoden 2017 kotiseutukalenteriin löytyi kuvia vuodelta 1917 noin puoleen kuukausista.

Satavuotiaita henkilöitä saatiin pari kalenterin lisälehdille. Juhlavuoden kunniaksi kalenteri on taas monivärinen.

Stipendit ja muistamiset

Yhdistyksen hoidossa olevan Perniön kansalaisopiston toverikunnan rahaston stipendit à 150 euroa. Ne saivat Perniön yhteiskoulun yhdeksäsluokkalaiset Ullariikka Eriksson ja Liina Leikkonen.

2

Yhdistys on jäsenenä Suomen Kotiseutuliitossa ja Perniökulttuuri -säätiössä, ja on Lounaismaan Osuuspankin jäsen. Puheenjohtaja Antero Peijonen on yhdistyksen edustajana Annikki Virta-Merikosken säätiön hallituksessa.

Paavo-sihteeri